Katsellessani tuota vaatimattoman näköistä kuvaa tuli kuin kirkkaalta taivaalta ajatus. "Kuinka aika rientää"
Kuvassa syksyn viimeinen omena odottaa noutajapakkasta itse puu on alaston ja lehdetön. Syksyn tuulet ja yöhallat ovat riisuneet kaiken. Ainoastaan yksi on jäljellä se viimeinen omena.
Vain hetki sitten puu oli valkeassa kukka- verhossaan kuin juhannusmorsian, satojen kimalaisarmeijan soittaessa häämarssia.
Nyt tuo kaikki on ohi, valkean lämpöiset kesäyöt, kirkkaat aurinkoiset päivät, suvituulten hyväily. Yksinäinen omena taistelee syysviimoja, yön hallaa, pimeitä öitä ja harmaita päiviä vastaan. Kuinka kauan. Ehkä huomenna tai ensiviikolla viimein hauras kanta pettää ja kohtalona on pudota pakkasten kuurastamman kylmään ruohikkoon. Näin se päättyy tämänkin tarina omena putoaa maahan yksin, toiset ovat aikaa sitten lähteneet, nyt on tämän viimeisen vuoro, mutta milloin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti