VAIN PIENI HETIKI JA IKUINEN MUISTO
Pieni ohikiitävä hetki useita vuosikymmeniä sitten.
Vähäpätöisen huomaamaton mutta, vieläkin muistoissa säilynyt, ajalta jolloin sodan tuoma pelko, puute ja köyhyys oli kotimme joka päiväinen vieras.
Siinä pirtin lattialla leikki kolmevuotias poika, muonamiehen torpassa.
Leikkikaluina russakat joita pirtissä kyllä riitti. Teki niistä karjalauman jota tuossa lattialla yksin paimenti.
Leikki, kunnes pirtin ikkunasta hänet tavoitti kevään auringonsäde, säde joka löysi tiensä muonamiehen pirttiin juuri talven jälkeen avatusta ikkunasta.
Tervehti säde lasta, houkutti häntä lähemmäksi ikkunaa, katsomaan ja kuuntelemaan heräävää kevättä.
Nousi pikku-mies keväisen hengettären herättämänä, oli varreltansa vähäinen, otti rahin eteen ikkunan, kipusi ja mitä näki?
Näki lammen kirkkaana välkehtivät vedet, näki juuri lehteen puhkeamassa olevat koivut, koivut joitten oksistoissa lintuset, hänelle pikkumiehen alulle virittivät kevät konserttiaan.
Sinitaivaalla liiteli muutama pilvilammas kevät-tuulien kuljettamina.
Tuo kaikki, tuossa keväisen pienessä hetkessä, köyhän muonamiehen pirtissä jäi lähtemättömäksi muistoksi pikkumiehen mieleen.
Tuosta hetkestä on vierinyt useita vuosikymmeniä, pirtti on poissa, pikkumies on nähnyt kylmiä talvia, helteisiä kesiä on taivaltanut elämän myrskyt ja tyynet. Tuota pientä hetkeä keväisessä pirtissä hän ei unhoita koskaan.
Ja tämä tarina on tosi.